Tommi Mäkinen aikoo rakentaa WRC-tallipäällikön roolinsa Toyotalla aiv翻訳 - Tommi Mäkinen aikoo rakentaa WRC-tallipäällikön roolinsa Toyotalla aiv英語言う方法

Tommi Mäkinen aikoo rakentaa WRC-ta



Tommi Mäkinen aikoo rakentaa WRC-tallipäällikön roolinsa Toyotalla aivan omalta pohjalta.

- En oikein tiedä, millaisia tallipäällikön työt ovat perinteisesti, mutta eiköhän meillä ole käytännössä sama malli kuin muillakin. Siinä mielessä minun roolini on erilainen, että minulla on vastuu tiimin rakentamisesta ja kokonaisuuden hoitamisesta, Mäkinen sanoo MTV Sportille.

Mäkinen kertoo, että asia on kypsynyt pitkään, mutta ratkaisevat askeleet on otettu tämän vuoden puolella.

- Viime kesänä ja syksynä jo Toyotan kanssa palaveerattiin, ja syksyllä tehtiin periaatepäätös. Pitkäaikainen projekti, jonka aikana on pidetty kymmeniä palavereja niin Suomessa, Japanissa kuin Saksassakin.
Maailman suurimman mentaliteetilla

Toyota palaa rallin MM-sarjaan 18 vuoden tauon jälkeen ja toimii läheisessä yhteistyössä Tommi Mäkinen Racingin ja Toyota Gazoo Racingin kanssa. Puuppolan mies tarttuu toimeen innokkaasti, mutta ei leimaa pestiään suoranaiseksi unelmatyöksi.

- Onhan siinä mielenkiintoinen yhteistyökumppani, maailman suurin autonvalmistaja. Ikäni olen tehnyt japanilaisten kanssa yhteistyötä, ja puolentoista vuoden aikana on kertynyt tuntemusta Toyotasta. Kivaa, mielenkiintoista ja lämminhenkistä yhteistyötä.

- Uskon, että tästä tulee kiva ja positiivinen projekti, mutta myös haaste. Tuote tulee rakentaa maailman suurimman autonvalmistajan mentaliteetilla. Se vaatii aikamoisen määrän ammatti-ihmisiä, voimavaroja ja testaamista. Haaste on myös se, että meillä on jo todella kiire asian suhteen.

Toyotan paluukaudelle, eli vuoden 2017 rallin MM-sarjaan, tulee radikaaleja sääntömuutoksia. Mäkinen uumoilee, että se tasoittaa tallien välisiä voimasuhteita.

- Suunnittelu on alkanut jo ja ehtinyt aika pitkällekin. Ensimmäisen rekrytoinnin on oltava suunnittelutiimi. Perusteet on saatava kuntoon, ja prototyyppien rakentamisen pitää alkaa. Reilu vuosi on aikaa päättää, millainen meidän WRC tulee olemaan vuodelle 2017. Korien rakentaminen pitää aloittaa hyvissä ajoin, koska vuoden 2017 alussa pitää olla ainakin kymmenen autoa valmiina.
Vain paras on kyllin hyvää

Tommi Mäkinen korostaa, että Toyotan motto yhtiön historian alusta alkaen on ollut asiakaslähtöisyys. Sen on näyttävä myös rallin MM-sarjaan osallistuvassa tallissa.

- On tunnettava hyvin tuote, jota valmistetaan, jotta pystytään valmistamaan ja toimittamaan kuluttajille vain parasta mahdollista, hän sanoo.

Näillä näkymin Toyotan WRC-tallin toiminnot keskittyvät Suomeen. Se tuo tallille kotimaista leimaa, mutta asettaa omat haasteensakin.

- Julkisuusarvoltaan tämä on kova kokonaisuus. Jos päätetään, että tallia johdetaan Suomesta käsin, minulle tulee aika paljon matkustamista. Ammatti-ihmisiä on tietenkin apuna eri aloilta, ja maailmaltakin täytyy rekrytoida kokeneita suunnittelijoita.

- Ei tarvitse välttämättä mennä Keski-Eurooppaan. Onhan se kova kunnia-asia näyttää suomalaistallin nimissä, että kyllä se täältä Suomestakin onnistuu.

– Kölnin kanssa teemme tietenkin yhteistyötä, mutta se ei ole vaihtoehto rallitoiminnan pesäpaikaksi, Mäkinen paljasti.
0/5000
ソース言語: -
ターゲット言語: -
結果 (英語) 1: [コピー]
コピーしました!
Tommi Mäkinen aikoo rakentaa WRC-tallipäällikön roolinsa Toyotalla aivan omalta pohjalta.- En oikein tiedä, millaisia tallipäällikön työt ovat perinteisesti, mutta eiköhän meillä ole käytännössä sama malli kuin muillakin. Siinä mielessä minun roolini on erilainen, että minulla on vastuu tiimin rakentamisesta ja kokonaisuuden hoitamisesta, Mäkinen sanoo MTV Sportille.Mäkinen kertoo, että asia on kypsynyt pitkään, mutta ratkaisevat askeleet on otettu tämän vuoden puolella.- Viime kesänä ja syksynä jo Toyotan kanssa palaveerattiin, ja syksyllä tehtiin periaatepäätös. Pitkäaikainen projekti, jonka aikana on pidetty kymmeniä palavereja niin Suomessa, Japanissa kuin Saksassakin.Maailman suurimman mentaliteetillaToyota palaa rallin MM-sarjaan 18 vuoden tauon jälkeen ja toimii läheisessä yhteistyössä Tommi Mäkinen Racingin ja Toyota Gazoo Racingin kanssa. Puuppolan mies tarttuu toimeen innokkaasti, mutta ei leimaa pestiään suoranaiseksi unelmatyöksi.- Onhan siinä mielenkiintoinen yhteistyökumppani, maailman suurin autonvalmistaja. Ikäni olen tehnyt japanilaisten kanssa yhteistyötä, ja puolentoista vuoden aikana on kertynyt tuntemusta Toyotasta. Kivaa, mielenkiintoista ja lämminhenkistä yhteistyötä.- Uskon, että tästä tulee kiva ja positiivinen projekti, mutta myös haaste. Tuote tulee rakentaa maailman suurimman autonvalmistajan mentaliteetilla. Se vaatii aikamoisen määrän ammatti-ihmisiä, voimavaroja ja testaamista. Haaste on myös se, että meillä on jo todella kiire asian suhteen.Toyotan paluukaudelle, eli vuoden 2017 rallin MM-sarjaan, tulee radikaaleja sääntömuutoksia. Mäkinen uumoilee, että se tasoittaa tallien välisiä voimasuhteita.- Suunnittelu on alkanut jo ja ehtinyt aika pitkällekin. Ensimmäisen rekrytoinnin on oltava suunnittelutiimi. Perusteet on saatava kuntoon, ja prototyyppien rakentamisen pitää alkaa. Reilu vuosi on aikaa päättää, millainen meidän WRC tulee olemaan vuodelle 2017. Korien rakentaminen pitää aloittaa hyvissä ajoin, koska vuoden 2017 alussa pitää olla ainakin kymmenen autoa valmiina.Vain paras on kyllin hyvääTommi Mäkinen korostaa, että Toyotan motto yhtiön historian alusta alkaen on ollut asiakaslähtöisyys. Sen on näyttävä myös rallin MM-sarjaan osallistuvassa tallissa.- On tunnettava hyvin tuote, jota valmistetaan, jotta pystytään valmistamaan ja toimittamaan kuluttajille vain parasta mahdollista, hän sanoo.Näillä näkymin Toyotan WRC-tallin toiminnot keskittyvät Suomeen. Se tuo tallille kotimaista leimaa, mutta asettaa omat haasteensakin.- Julkisuusarvoltaan tämä on kova kokonaisuus. Jos päätetään, että tallia johdetaan Suomesta käsin, minulle tulee aika paljon matkustamista. Ammatti-ihmisiä on tietenkin apuna eri aloilta, ja maailmaltakin täytyy rekrytoida kokeneita suunnittelijoita.- Ei tarvitse välttämättä mennä Keski-Eurooppaan. Onhan se kova kunnia-asia näyttää suomalaistallin nimissä, että kyllä se täältä Suomestakin onnistuu.– Cologne we work with, of course, cooperation, but it is not an alternative to the rally venue for the operation of the nest, M revealed.
翻訳されて、しばらくお待ちください..
結果 (英語) 2:[コピー]
コピーしました!


Tommi Mäkinen plans to build a WRC team-master role in Toyota just on the basis of your own. - I do not really know what kind of team master works have traditionally been, but I think we have virtually the same model as the others. In that sense, my role is different, that I have a responsibility to build a team and managing entity, Mäkinen says MTV Sport. Mäkinen says that the matter is ripe for a long time, but the decisive steps have been taken this year. - Last summer and fall, already long meetings with Toyota, and in the autumn-in-principle was made. Long-term project, during which it has held dozens of meetings, both in Finland, Japan and Germany. The world's biggest mentality Toyota will return to the WRC after a 18 year break, and works in close cooperation with Tommi Mäkinen Racing and Toyota Gazoo Racing. Puuppola man grabs along enthusiastically, but not marked Pesti outright dream job. - After all the interesting partner, the world's largest car manufacturer. My life I have done with the cooperation of the Japanese, and during the year and a half has accumulated knowledge of Cars for Sale. Fun, interesting and warm cooperation. - I believe that this will be a nice and positive project, but also a challenge. The product will be to build the world's largest car manufacturer mentality. It requires quite a number of professional people, resources and testing. The challenge is also the fact that we have been really busy this matter. Toyota's return for the period, that is, of the 2017 WRC, will be radical rule changes. Mäkinen believes that in it smoothes out the power relations between the teams. - Planning has already begun, and had time to time long sides. First of recruitment shall be the design team. The grounds must be put in, and prototype construction should begin. Over a year is the time to decide what we WRC will be the year 2017. The construction of the baskets should be initiated well in advance, since early 2017 has to be at least ten cars ready. Only the best is good enough for Tommi Mäkinen emphasizes that Toyota's motto from the beginning of the company's history has been customer orientation. It must also be reflected in the WRC participating in the garage. - There is a well-known product, which is produced in order to be able to manufacture and supply to consumers only the best, he says. It looks like Toyota's World Rally team's operations focus on Finland. It brings the team a domestic label, but set their own haasteensakin. - Publicity in terms of value, this is a hard package. If it is decided that the stables are managed from Finland, for me, quite a lot of traveling. Professional people, of course, help in various fields, and the world needs to recruit experienced designers. - Not necessarily have to go to Central Europe. After all, it is a hard matter of honor to show the name of the Finnish team, that yes it manages to here from Finland. - with the Cologne we do, of course, co-operation, but it is not an alternative nest place for the rally activities, Mäkinen revealed.





























翻訳されて、しばらくお待ちください..
 
他の言語
翻訳ツールのサポート: アイスランド語, アイルランド語, アゼルバイジャン語, アフリカーンス語, アムハラ語, アラビア語, アルバニア語, アルメニア語, イタリア語, イディッシュ語, イボ語, インドネシア語, ウイグル語, ウェールズ語, ウクライナ語, ウズベク語, ウルドゥ語, エストニア語, エスペラント語, オランダ語, オリヤ語, カザフ語, カタルーニャ語, カンナダ語, ガリシア語, キニヤルワンダ語, キルギス語, ギリシャ語, クメール語, クリンゴン, クルド語, クロアチア語, グジャラト語, コルシカ語, コーサ語, サモア語, ショナ語, シンド語, シンハラ語, ジャワ語, ジョージア(グルジア)語, スウェーデン語, スコットランド ゲール語, スペイン語, スロバキア語, スロベニア語, スワヒリ語, スンダ語, ズールー語, セブアノ語, セルビア語, ソト語, ソマリ語, タイ語, タガログ語, タジク語, タタール語, タミル語, チェコ語, チェワ語, テルグ語, デンマーク語, トルクメン語, トルコ語, ドイツ語, ネパール語, ノルウェー語, ハイチ語, ハウサ語, ハワイ語, ハンガリー語, バスク語, パシュト語, パンジャブ語, ヒンディー語, フィンランド語, フランス語, フリジア語, ブルガリア語, ヘブライ語, ベトナム語, ベラルーシ語, ベンガル語, ペルシャ語, ボスニア語, ポルトガル語, ポーランド語, マオリ語, マケドニア語, マラガシ語, マラヤーラム語, マラーティー語, マルタ語, マレー語, ミャンマー語, モンゴル語, モン語, ヨルバ語, ラオ語, ラテン語, ラトビア語, リトアニア語, ルクセンブルク語, ルーマニア語, ロシア語, 中国語, 日本語, 繁体字中国語, 英語, 言語を検出する, 韓国語, 言語翻訳.

Copyright ©2024 I Love Translation. All reserved.

E-mail: