Sisu on sitkeää, hellittämätöntä tahdonvoimaa, sinnikkyyttä, lannistumattomuutta[1]. Sanonta ”paha sisu” taas viittaa kiivaaseen, pahaan luonnonlaatuun[1].
Sisun käsite on osa suomalaista kansallisidentiteettiä[2]. Käsitys, että suomalaiset ovat pitkälti luonnonolojen vuoksi sisukkaampia kuin useimmat muut kansat, tuli laajalti tunnetuksi 1900-luvun alkuvuosikymmeninä, mihin vaikutti erityisesti suomalaisten kestävyysjuoksijoiden suuri menestys olympialaisissa ja muissa kansainvälisissä urheilukilpailuissa.[3] Entistäkin tunnetummaksi käsite suomalainen sisu tuli sittemmin talvisodan aikana. Ulkomaalaiset kirjeenvaihtajat ja toimittajat selittivät, että sana sisu kuvasi parhaiten Suomea. New York Times -lehti kirjoitti sisusta: "sisu-sana oli ihmeellisin heidän sanoistaan"[4].
Kirjassaan Eräelämän perinteitä (1944) Sakari Pälsi liittää sisun suomalaisten parituhatvuotisen raivauskauden aikana kehittyneeseen luonnonvoimia uhmaavaan yritteliäisyyteen ja raatajaluonteeseen. Pälsin mukaan sisu voitaisiin määritellä ”voimaksi, jolla yritetään mahdottomia, mutta ei epätoivoisesti taistellen eikä sokeasti purren”. Sisu ei ole ”desperadomieltä” eivätkä sille ole ominaista ”hysteeriseen järkkymykseen” pohjautuvat tehokkaat äkki-iskut. ”Näistä epäterveistä energian tiivistymistä sisu eroaa elämänuskalluksensa ja voitontoivonsa puolesta", Pälsi kirjoitti. "Tiukassa paikassa sisu sanoo: mahdottomalta näyttää, mutta koetetaan kuitenkin. Ja sitten koetetaan – ja voitetaan.”[5]