Yllätysuutinen pysäyttää taitoluistelumaailman - Kiira Korpi lopettaa uransa
Suomen valovoimaisimpiin urheilijoihin vuosikausia lukeutunut Kiira Korpi lopettaa huippu-urheilijan uransa.
Korven odotetaan vahvistavan lopettamispäätöksensä tällä viikolla.
Korpea ovat viime vuosina vaivanneet sitkeät vammat ja hän on päättänyt jättää kilpaluisteluareenat. Jatkossa Korpi nähdään lähinnä vain taitoluistelunäytöksissä.
Korpi aloitti luistelun Tapparan luistelukoulussa vuonna 1993. Hän nousi nopeasti Suomen lupaavimpien nuorien taitoluistelijoiden eliittiin. Korven uran parhaaksi saavutukseksi jäi vuoden 2012 EM-hopea. Lisäksi hän voitti kaksi EM-pronssia, 2007 ja 2011. MM-areenalla Korpi oli parhaimmillaan yhdeksäs, Göteborgissa 2008 ja Moskovassa 2011. Korpi edusti Suomen olympialaisissa kahdesti, vuonna 2006 Torinossa ja vuonna 2010 Vancouverissa. Hänen parhaaksi saavutuksekseen olympia-areenalla jäi Vancouverin 11:s sija. Korven kolmas olympiamatka Sotshiin 2014 kaatui hänen loukkaantumisiin.
Tilaa miehelle luettavaa!