Hoidon toteutus
Hoidon syy
F32 Masennustila
Nykytila (status)
Mieliala ensitapaamiseen verrattuna pirteämpi, katsekontakti ok., ajoittain ujosti hymyilevä. Edelleen masentunut, ahdistunut ja toimintakyky alentunut. Tapaamisessa mukana japaninkielen tulkki Makiko Lommi.
Potilas sanoo, että edelliseen tapaamiseen verrattuna voi nyt paremmin. "Siskon" (potilaan vanhimman siskon tytär) kanssa oli ollut edeltävästi riitaa kotitöistä ja siksi oli niin surullinen. Nyt ovat puhuneet asioista ja sopineet on parempi mieli. Riitaa tullut siitä, että sisko hoitanut hyvin pitkälti kotiaskareet, siivouksen, ruoanlaiton. Potilas sanoo, että pyrkinyt nyt enemmän laittamaan ruokaa. Kertoo, että on edelleen väsynyt silloinkin, kun vain lepää vuoteessa toisinaan ei jaksa kuunnella siskon puhetta, ei vastata. Potilas käy opiskelemassa suomenkieltä x4/vko:ssa klo.08:30.-11:00. Hymyilee ja sanoo, että opettaja on toisi mukava ja toiset opiskelijat, rento tunnelma. Sanoo, että osaa lukea suomea paremmin kuin puhua. Potilas käy myös 1x1/vko:ssa Vuosaaren uimahallissa uimakoulussa, mutta sanoo ettei osaa vielä kunnolla uida, on vaikeaa.
Ulkoilee päivittäin huomannut, että liikunta piristää, mutta se ei kestä kovin pitkään. Keskusteltu lääkehoidosta, mihin potilas edelleen suhtautuu sangen kriittisesti pelkää, että lääke aiheuttaa vatsavaivoja, kipuja. Jää kuitenkin miettimään asiaa ja kun seuraavan kerran tapaamme voimme asiaan palata. Nukkuu mielestään kohtalaisen hyvin herää noin x 2-3/ yössä, "ikäviin" uniin, ei tarkenna, mutta nukahtaa uudestaan. Joitakin ystäviään kertoo tapaavansa harvakseltaan ja Punaisesta Rististä on tullut puhelimeen tekstiviestejä pyytäneet toimintaansa mukaan ei ole jaksanut mennä. Kertoo, että viime syksystä saakka käyttänyt Thyroxin-lääkitystä; joka toinen päivä 25mg 2tabl. (50mg) ja joka toinen päivä 3 tabl.(75mg), ei ole käynyt verikokeissa, ei tietoa mikä nykyinen hoitotaso. Kysyn hoitavalta lääkäriltä voisiko hän tehdä labralähetteen.?
Kertoo, että Hyvinkään psyk.pkl:lla käydessä oli ollut puhe psykoterapiasta, mutta potilaalla ei käsitystä mitä se on, missä sitä voi saada ja mitä se maksaa. Loppu aika tapaamisesta käytetty ylm. asian selvittelyyn. Todettu, että jatkossa potilas hyötyisi kelan tukemasta psykoterapiasta, mutta tärkeintä nyt on ylläpitää säännöllistä; vrk-rytmiä, ruokailua, liikuta/ sosiaaliset suhteet sekä suomenkielen opiskelu. Kertoo, että ovat siskon kanssa lähdössä 14.2. viikon matkalle Turkkiin, mikä on mukava asia.
Suunnitelma/pohdinta
Ua. 27.2. klo.13:00, tulkki tilattu jo aiemmin.