Tommi Mäkinen aikoo rakentaa WRC-tallipäällikön roolinsa Toyotalla aivan omalta pohjalta.
- En oikein tiedä, millaisia tallipäällikön työt ovat perinteisesti, mutta eiköhän meillä ole käytännössä sama malli kuin muillakin. Siinä mielessä minun roolini on erilainen, että minulla on vastuu tiimin rakentamisesta ja kokonaisuuden hoitamisesta, Mäkinen sanoo MTV Sportille.
Mäkinen kertoo, että asia on kypsynyt pitkään, mutta ratkaisevat askeleet on otettu tämän vuoden puolella.
- Viime kesänä ja syksynä jo Toyotan kanssa palaveerattiin, ja syksyllä tehtiin periaatepäätös. Pitkäaikainen projekti, jonka aikana on pidetty kymmeniä palavereja niin Suomessa, Japanissa kuin Saksassakin.
Maailman suurimman mentaliteetilla
Toyota palaa rallin MM-sarjaan 18 vuoden tauon jälkeen ja toimii läheisessä yhteistyössä Tommi Mäkinen Racingin ja Toyota Gazoo Racingin kanssa. Puuppolan mies tarttuu toimeen innokkaasti, mutta ei leimaa pestiään suoranaiseksi unelmatyöksi.
- Onhan siinä mielenkiintoinen yhteistyökumppani, maailman suurin autonvalmistaja. Ikäni olen tehnyt japanilaisten kanssa yhteistyötä, ja puolentoista vuoden aikana on kertynyt tuntemusta Toyotasta. Kivaa, mielenkiintoista ja lämminhenkistä yhteistyötä.
- Uskon, että tästä tulee kiva ja positiivinen projekti, mutta myös haaste. Tuote tulee rakentaa maailman suurimman autonvalmistajan mentaliteetilla. Se vaatii aikamoisen määrän ammatti-ihmisiä, voimavaroja ja testaamista. Haaste on myös se, että meillä on jo todella kiire asian suhteen.
Toyotan paluukaudelle, eli vuoden 2017 rallin MM-sarjaan, tulee radikaaleja sääntömuutoksia. Mäkinen uumoilee, että se tasoittaa tallien välisiä voimasuhteita.
- Suunnittelu on alkanut jo ja ehtinyt aika pitkällekin. Ensimmäisen rekrytoinnin on oltava suunnittelutiimi. Perusteet on saatava kuntoon, ja prototyyppien rakentamisen pitää alkaa. Reilu vuosi on aikaa päättää, millainen meidän WRC tulee olemaan vuodelle 2017. Korien rakentaminen pitää aloittaa hyvissä ajoin, koska vuoden 2017 alussa pitää olla ainakin kymmenen autoa valmiina.
Vain paras on kyllin hyvää
Tommi Mäkinen korostaa, että Toyotan motto yhtiön historian alusta alkaen on ollut asiakaslähtöisyys. Sen on näyttävä myös rallin MM-sarjaan osallistuvassa tallissa.
- On tunnettava hyvin tuote, jota valmistetaan, jotta pystytään valmistamaan ja toimittamaan kuluttajille vain parasta mahdollista, hän sanoo.
Näillä näkymin Toyotan WRC-tallin toiminnot keskittyvät Suomeen. Se tuo tallille kotimaista leimaa, mutta asettaa omat haasteensakin.
- Julkisuusarvoltaan tämä on kova kokonaisuus. Jos päätetään, että tallia johdetaan Suomesta käsin, minulle tulee aika paljon matkustamista. Ammatti-ihmisiä on tietenkin apuna eri aloilta, ja maailmaltakin täytyy rekrytoida kokeneita suunnittelijoita.
- Ei tarvitse välttämättä mennä Keski-Eurooppaan. Onhan se kova kunnia-asia näyttää suomalaistallin nimissä, että kyllä se täältä Suomestakin onnistuu.
結果 (
日本語) 1:
[コピー]コピーしました!
David m はルマンを自分から右と左 WRC チーム マネージャ ロールを構築しようとしています。-私は本当に知らないようなチーム マネージャー ジョブが伝統的に、何が私たちが実習では、他の人と同じモデル、ある図します。建設とチーム全体の管理に責任がある、意味、私の役割が異なるという点で、M は MTV Sportille を言います。M は、それは長い時間のために成熟が、決定的なステップは、今年の終わりの前に撮影されていることを教えてくれます。-最後夏し、秋、トヨタ palaveerattiin 主義の意思決定のために落ちる。長期的なプロジェクト、フィンランド、ドイツよりも日本での会議の多数で開催されています。世界最大の mentaliteetillaトヨタは 18 歳と Tommi Mäkinen レースとトヨタの Gazoo レーシングと密接に協力作品の休憩後世界ラリー選手権シリーズに戻ります。Puuppolan 男は熱意、一緒にスティックが、pestiään 直接女性夢仕事によって特徴付けられます。-結局のところ、興味深いパートナー、世界最大の自動車メーカーでです。私は 1 年半の知識と日本語の協力を行っている私の人生は、Toyotasta になった。素敵な面白いかつ友好的な協力。-私はこれがいいと、プロジェクトだけでなく、挑戦する肯定的に起こっていると思います。製品は、世界最大の自動車メーカー、mentaliteetilla を構築しようとしています。プロの人、リソース、およびテストの数を必要があります。課題は、我々 はすでに、本当に素早く持っているという事実です。Toyotan paluukaudelle, eli vuoden 2017 rallin MM-sarjaan, tulee radikaaleja sääntömuutoksia. Mäkinen uumoilee, että se tasoittaa tallien välisiä voimasuhteita.- Suunnittelu on alkanut jo ja ehtinyt aika pitkällekin. Ensimmäisen rekrytoinnin on oltava suunnittelutiimi. Perusteet on saatava kuntoon, ja prototyyppien rakentamisen pitää alkaa. Reilu vuosi on aikaa päättää, millainen meidän WRC tulee olemaan vuodelle 2017. Korien rakentaminen pitää aloittaa hyvissä ajoin, koska vuoden 2017 alussa pitää olla ainakin kymmenen autoa valmiina.Vain paras on kyllin hyvääTommi Mäkinen korostaa, että Toyotan motto yhtiön historian alusta alkaen on ollut asiakaslähtöisyys. Sen on näyttävä myös rallin MM-sarjaan osallistuvassa tallissa.- On tunnettava hyvin tuote, jota valmistetaan, jotta pystytään valmistamaan ja toimittamaan kuluttajille vain parasta mahdollista, hän sanoo.Näillä näkymin Toyotan WRC-tallin toiminnot keskittyvät Suomeen. Se tuo tallille kotimaista leimaa, mutta asettaa omat haasteensakin.- Julkisuusarvoltaan tämä on kova kokonaisuus. Jos päätetään, että tallia johdetaan Suomesta käsin, minulle tulee aika paljon matkustamista. Ammatti-ihmisiä on tietenkin apuna eri aloilta, ja maailmaltakin täytyy rekrytoida kokeneita suunnittelijoita.- Ei tarvitse välttämättä mennä Keski-Eurooppaan. Onhan se kova kunnia-asia näyttää suomalaistallin nimissä, että kyllä se täältä Suomestakin onnistuu.
翻訳されて、しばらくお待ちください..
