Kirahvi pysähtyi kömpelösti keskelle mutaa. Se katsoi Martinea kor. keuksistaan. Se näytti kiinnostuneelta, se ei enää ollut peloissaan Mar tine taivutti päätään j yritti nähdä kirahvin ilmeen. Hänestä kirahvi näytti samalla maailman viisaimm ja maailman viattomimmalta olennolta. Ennen kaikkea kirahvi näytti lempeältä. Martine odotti, mitä kirahvi tekisi. Ensin ei tapahtunut mitään. Mutta sitten kirahvi alkoi laskea päätään millimetri millimetriltä, kunnes sen pehmeä nenä oli kosketusetäisyydellä. Jälleen Martine haistoi puhtaan vastaleikatun ruohon tuoksun. Hänen teki mieli laskea kätensä kirahvin atiininvalkoiselle leualle, mutta hän pakotti itsensä pysymään liikkumatta. Sitten tapahtui jotain uskomatonta. Kirahvi laski päänsä Martinen olkapäälle ja päästi matalan, soinnikkaan, värisevän äänen. Hetken he seisoivat siinä pieni tyttö ja valkoinen kirahvi peiliku- vassa kuun valaiseman veden pinnalla. Sitä kesti vain minuutin, mutta s riitti viemään Martinen viime viikkojen ahdistuksen mennessään ja tuo maan sen tilalle täydellisen tyytyväisyyden. Martine tiesi nyt tulleensa kotiin.