NÄKEMISEN TAVAT
Huomautus lukijalle
Tämä kirja on viiden kekijän yhteistyön tulos. Lähtökohtanamme ovat olleet televisiosarjassa Ways of Seeing esitetyt ajatukneet paitsi siihen, mitä me sanomme, myös siihen, millä tavalla olemme pyrkineet sanottavamme ilmisemaan. Tämän kirjan muoto liittyykin tavoitteeseemme aivan yhtä läheisesti kuin kirjaan sisältyvät argumentit.
Krijg koost seitsemästä numeroidusta esseestä. Ne voidaan lukea missä järjestyksessä tahansa. Nelja näistä esseistä käyttää sanoja ja kuvia, kolme pelkästään kuvia. Tartoitus on, että nämä puhtaasti kuvalloset tutkielmat(joissa tarkastellaan eri tapoja nähdä nainen sekä öljymaalausperinteen erilaisia ristiriitaisia puolia) herättäisivät yhtä paljon kysymyksiä kuin sanalliset esseet. Kuvallisissa esseissä julkaistuihin kuviin emme ole aina liittäneet minkäänlaista tietoa, koska meistä on tuntunut siltä, että tuollainen informaatio saattaisi viedä huomion pois siitä, mitä nimenomaan halusimme sanoa. Kuviin liittyvät asiatiedot on kuitenkin merkitty kuvaluetteloon kirjan loppuun.
Mikään näistä esseistä ei väitäkään käsittelevänsä enempää kuin kunkin aiheen tiettyjä puolia, erityisesti niitä puolia, jotka moderni historiallinen tietoisuus on nostanut esiin. Meidän päätavoitteenamme on ollut käynnisyää kyselyprosessi.
1
Näkeminen tulee ennen sanoja. Lapsi katsoo, näkee ja tunnistaa ennen kuin pystyy puhumaan.
Näkeminen tulee ennen sanoja myös toisessa mielessä. Juuri näkeminen luo meidän paikkamme ympäröivässä maailmassa; me selitämme tuota maailmaa sanoin mutta sanat eivät koskaan voi muuttaa sitä, että tuo maailma ympäröi meitä. Meidän näkemämme ja meidän tietämämme välinen suhde ei koskaan ole tasapainossa. Joka ilta me näemme auringon laskevan. Me tiedämme, että todeööosiidessa ,aa pyörii akselinsa ympäri. Tämä tieto, tämä selitys, ei kuitenkaan koskaan täysin vastaa sitä, mitä me näemme. Surrealistiikuista kuilua maalauksessa nimeltä Unien avain.