Oskari Olavi "Ola" Virta (vuoteen 1926 Ilmén, 27. helmikuuta 1915 Sysmä – 14. heinäkuuta 1972 Tampere) oli laulaja, näyttelijä ja Suomen eniten levyttäneitä artisteja. Hän levytti vuosina 1938–1966 601 laulua, joista tangoja on 136[1], monista on tullut suomalaisen iskelmämusiikin klassikoita.
Näihin lauluihin kuului erityisesti tangoja (esimerkiksi ”Punatukkaiselle tytölleni”, ”Ennen kuolemaa” ja ”Täysikuu”), sekä monipuolista iskelmämusiikkia (muun muassa ”Poika varjoisalta kujalta”, ”Hopeinen kuu”, ”Eva” ja ”Kultainen nuoruus”). Hän oli myös 1950-luvun alussa Kipparikvartetin 2. tenori. Hän sai myös uransa aikana kolme kultalevyä kappaleista ”Ennen kuolemaa”, ”Tulisuudelma” ja ”La Cumparsita”. Nämä kaikki olivat Kullervon (Tapio Lahtinen) suomeksi sanoittamia.
Koko laulu-uransa aikana Olavi Virta levytti myös omia versioitaan suomalaisista ikivihreistä sävelmistä (esimerkiksi ”Metsäkukkia”) sekä kansainvälisesti tunnetuista tangoista (esimerkiksi ”La Cumparsita”, ”Ennen kuolemaa” (Avant de mourir) ja ”Rakkautta ei se ollut” (Liebe war es nie). Joskus Olavi Virta levytti oman versionsa aikansa tunnetuimmista hiteistä, mikä saattoi olla kohtalokasta aloittelevalle laulajalle, sillä useimmiten kuuntelijat siirtyivät suosimaan Virran versiota.
Virran harvinaisiin kuuluva levytys on ”La Mer”, jota on löytynyt yksi ainoa savikiekko Sointu-levymerkillä ja se on julkaistu uudelleen Sointu CD-levysarjassa vuonna 1999. Virran julkaisematon levytys "Punaisen hiekan maa" löytyi talvella 2015 Warner Music Finlandin arkistossa. Se on nauhoitettu luultavasti vuonna 1957 Tukholmassa[2].
Sisällysluettelo [piilota]
1 Musiikillinen tausta
2 Ura 2.1 1930- ja 1940-luvut
2.2 1950-luku
2.3 1960-ja 1970-luku
3 Kuolema ja muistomerkit 3.1 Kuolema
3.2 Muistomerkit
4 Muuta
5 Hopeinen kuu kaikkien aikojen iskelmä
6 Salanimet
7 Kokoelmia
8 Elokuvaura
9 Ääninäyte
10 Viitteet
11 Aiheesta muualla 11.1 Kirjallisuutta
Musiikillinen tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Olavi Virran isä oli vuonna 1891 syntynyt sysmäläisen suutarin poika Juho Oskari Ilmén. Hänen äitinsä oli vuonna 1889 syntynyt, Karjalan kannaksen Koivistolta Helsinkiin muuttanut Ida Grusander. He solmivat avioliiton lokakuussa 1914, ja Olavi oli vanhempiensa ainoa lapsi. Sisällisodan jälkeen Juho Ilmén tuomittiin puoleksi vuodeksi vankeuteen, jonka hän vietti Hennalan vankileirillä.[3]
Olavin isoisä Oskari Ilmén oli aikoinaan esiintynyt muun muassa kuplettilaulajana. Isä Juho puolestaan soitti viulua ja äiti mandoliinia. [3] Olavi itse aloitti pianonsoiton 8-vuotiaana. Vanhempien erottua oli luovuttava pianosta, jolloin Olavi sai isänsä viulun ja soitti jossakin vaiheessa Sörnäisten seurakunnan kamariorkesterissa. 1930-luvulla hän pääsi opiskelemaan Dallapé-opistoon ja alkoi keikkailla oppilaista kootun orkesterin kanssa.[4] Tuolloin hän otti myös ensimmäiset laulutuntinsa kanttori Mauno Tammisen ja laulunopettaja Olavi Nybergin johdolla. Virta lauloi 1930-luvun puolivälin jälkeen armeija-aikanaan Karjalan Laulu -nimisessä mieskuorossa ja otti laulutunteja laulunopettaja Nikolai ”Ukko” Schmakoffin johdolla. Vuosina 1945-1946 hän sai laulunohjausta oopperalaulaja Thorild Brödermannilta.
Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
1930- ja 1940-luvut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ammattimuusikoksi Virta ryhtyi vuonna 1937 armeijasta palattuaan ja saatuaan paikan ”Rainbow”-orkesterista laulajana ja kitaristina.[4] Ensimmäiset levytyksensä ”Syysserenadi” ja ”Kun öinen kuu kulkee” Olavi Virta teki jo vuonna 1938 Tauno Marttisen Suomen soitin -orkesterin säestyksellä. Seuraavana vuonna Virta levyttikin jo useita kymmeniä kappaleita ”Bruno Laakko ja hänen orkesterinsa Lepakot” -salanimellä levyttäneen Dallapén solistina. Noista levytyksistä tunnetuimpia ovat esimerkiksi foksit ”Pihapihlaja” ja ”Teetä kahdelle” sekä jenkka ”Kuljin minä illalla koivikkotietä”.[4] Laulajanura kuitenkin keskeytyi sodan alettua. Virta piti rintamalla kitaraa mukana ja toimi samalla jonkinlaisena viihdyttäjänä, vaikka vastaanotto ei aina ollut paras mahdollinen. Vielä välirauhan aikana hän haaveili konserttilaulajan urasta ja suunnitteli jopa opintomatkaa Italiaan, joka jäi taloudellisista syistä toteuttamatta. Jatkosodan aikana Virta oli Kannaksen radiossa muun muassa kuuluttajan tehtävissä. Sodan jälkeen hän kehitti esiintymistaitojaan Suomen Filmiteollisuuden Filmikoulussa sekä revyyteatteri Punaisessa Myllyssä.
1940-luvun puolessavälissä Virta perusti kaksi musiikkiliikettä sekä painolaitoksen. Liikemiehen toimien ja Punaisen Myllyn roolien takia ei Virta 1940-luvun aikana levyttänyt kovin paljon. Vuonna 1946 hän solmi avioliiton, josta syntyi kolme lasta.[4] Samoihin aikoihin Olavi Virran levytysura lähti toden teolla käyntiin. Laulut ”Tähti ja meripoika” (1947) ja ”Sua lemmin kuin järjetön mä oisin” (1947), jotka olivat Virran löytöjä hänen matkaltaan Ruotsiin tuon vuoden syksyllä, ovat nousseet ikivihreän asemaan. Molempiin hän kirjoitti itse suomenkielisen tekstin.
1950-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
1950-luvulla Virta levytti runsaasti, oli myyntilistojen kärjessä ja esiintyi usein radiossa. Tuona aikana hänen äänensä saavutti tunnistettavan muotonsa, kun hän ryhtyi omien sanojensa mukaan ”laulamaan täysijännitteisesti”. Aktiivisimmillaan Olavi Virran laulu-ura oli vuosina 1953-1954, jolloin hän vieraili harva se päivä levytysstudiossa. Tunnetuimpia levytyksiä 50-luvulta ovat muun muassa ”Täysikuu”, ”Mustasukkaisuutta”, ”Sinun silmiesi tähden”, ”Sokeripala”, ”Poika varjoiselta kujalta”, ”Mambo italiano” sekä Armi Kuuselan Miss Universum-kilpailun voiton kunniaksi sävelletty ”Armi” (säv. Erik Lindström), joka toimii edelleen Suomessa järjestettävien missikisojen tunnussävelmänä. Virta teki muutamia levytyksiä myös Harmony Sistersin (”Sinitaivas”, ”Syysunelmia”) ja Metro-tyttöjen (”La Cumparsita”, ”Alfonso”) kanssa. Eniten Virta lauloi Reino Helismaan, Kullervon (Tapio Lahtinen), Lauri Jauhiaisen ja Saukin (Sauvo Puhtila) sanoituksia. Hänen levytystensä sovittajina toimivat enimmäkseen Toivo Kärki, Matti Viljanen ja George de Godzinsky.
Niilo Saarikko antoi loka-marraskuun vaihteessa 1958 potkut Virralle Levytukun tuotantopäällikön tehtävästä, jossa hän oli toiminut keväästä 1955 lähtien, ja myös Veikko Tuomelle koska he olivat lyöneet vetoa siitä kumman versio kappaleesta Kwai-joen silta myy paremmin. Molemmat versiot julkaistiin 5. syyskuuta peräkkäisillä levynumeroilla Philips-levymerkillä. Virta teki omat sanat ja lauloi filmissä käytetyn valmiin taustan päälle, ja tulos oli kamala.[5]
Maaliskuussa 1959 Ilta-Sanomissa kerrottiin Ilomantsissa 16.3.1959 tapahtuneesta skandaalista. Virta ja hänen orkesterinsa esiintyivät humalassa. Aggressiivisesti käyttäytyvä hanuristi Arvo Nyström vietiin putkaan. Jo tuolloin alkoholisoitunut Virta oli tietysti myös vastuussa orkesterinsa kunnosta. Skandaali oli vähällä katkaista hänen uransa, ja häntä alettiin nimittää mediassa ja yleisön keskuudessa ”laulavaksi lihapullaksi”. Pian myös hänen perheensä hajosi. Samoihin aikoihin päättyi Olavi Virran musiikkikauppojen liiketoiminta, josta lähinnä Irene Virta oli huolehtinut. Pääliike sijaitsi vuosina 1957-1959 Mannerheimintiellä Vanhaa Ylioppilastaloa vastapäätä. Näyteikkunan yläpuolella luki vihrein valokirjaimin OLAVI VIRTA. Virallisesti Oy Olavi Virta & Co Ab luovutettiin konkurssiin 28.1.1964, mutta konkurssi raukesi varojen puutteessa.
Olavivirta.jpg
1960-ja 1970-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Virta nousi kuitenkin pian uudestaan huipulle solmittuaan levytyssopimuksen Scandia-yhtiön kanssa ja levyttäen mestarillisia tulkintoja muun muassa aiemmista levytyksistään. Pääosan levytettävistä kappaleista valitsi kapellimestari Jaakko Salo, joka laati myös suurimman osan sovituksista. Yksi suurimmista klassikoista, ”Hopeinen kuu”, levytettiin 1960. Vuonna 1962 Virta sai ensimmäisen sairauskohtauksensa, ja hänellä todettiin aikuisiän diabetes ja maksakirroosi. Samoihin aikoihin hän sai kahden kuukauden vankeusrangaistuksen rattijuopumuksesta. Tuomiota suorittaessaan tammikuussa 1963 Virta poikkesi levyttämässä tangot ”Kun ilta ehtii” ja ”Annabella”. Muita noina vuosina syntyneitä levytyksiä ovat esimerkiksi ”Sydänsuruja”, ”Vihreät niityt”, ”Kuinka saatoitkaan”, ”Leirinuotiolla”, ”Kultainen nuoruus”, ”Aamu Airistolla” ja ”Punaiset lehdet” sekä ”lopulliset” tulkinnat kappaleista ”Tähti ja meripoika”, ”Punatukkaiselle tytölleni” ja ”Yö kerran unhoa annoit”. Scandian toimitusjohtaja Harry Orvomaa sanoi irti Virran kanssa solmitun levytyssopimuksen vuonna 1965, minkä jälkeen Toivo Kärki houkutteli Virran tekemään vielä muutaman levytyksen Fazerille. Viimeinen levytys tehtiin 6. kesäkuuta 1966. Kappaleet olivat ”Nyt soita balalaikka” ja ”Sateinen ilta”. Nämä Olan viimeiset levytykset sovitti Arthur Fuhrmann.
Kuolema ja muistomerkit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuolema[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vakavan alkoholismin ja sokeritaudin aiheuttama terveyden heikkeneminen ei pilannut Virran ääntä. Pian viimeisen levytyksen jälkeen Virta kuitenkin sai halvauskohtauksen ja joutui yli vuodeksi sairaalaan. Tämän seurauksena hän joutui opettelemaan kaikkien laulujensa sanat uudelleen. Vielä 1960-luvun loppupuolella Toivo Kärki tarjosi Virralle mahdollisuutta uusiin levytyksiin, mitä tämän kunto ei enää kestänyt.
Virta oli asunut Tampereella vuodesta 1964 ja muutti vuonna 1967 sairaalasta päästyään Pispalaan, missä hän kuoli vain noin kuukausi sen jälkeen, kun hänelle oli ensimmäisenä suomalaisena viihdetaiteilijana myönnetty valtion taiteilijaeläke. Virta asui viimeiset vuotensa Hulda Simulan hoivissa, jonka luona hän myös kuoli 14. heinäkuuta 1972. Virran viimeisenä vieraana kuolemaa edeltävänä iltana oli laulaja Teuvo Valo, joka oli Virran hyvä ystävä 1950-luvun alusta asti. Virta oli pyytänyt Valoa jäämään luokseen yöksi, mutta Valo ei voinut jäädä. Aamulla maestro oli poissa.