Vuodesta 2012 lähtien Tommi Mäkinen Racing on toiminut taas niissä samoissa Mäkisen maatilan halleissa, joista se oli muuttanut uuteen toimitaloonsa neljä vuotta aikaisemmin. Toimitalo on vuorostaan vuokrattu Jyväskylän kaupungille.
”Kun kaupunki päätti laajentaa Puuppolan koulua, minulta kysyttiin, olisinko valmis myymään laajennusta varten tontin. Vastasin, että mitä te suotta uutta koulutaloa rakennatte: tuossa meidän toimitalossamme on teille valmiit tilat.”
”Teimme rakennuksesta kymmenen vuoden vuokrasopimuksen. Nyt siinä toimii Puuppolan päiväkoti. Kun mukaan lasketaan iltapäiväkerholaiset, rakennuksessa pyörii varmaan 150 lasta päivässä.”
Mäkinen sanoo, että kaupungin kanssa tehty sopimus oli oikea winwin-järjestely.
”Se sopi meidänkin tilanteeseemme hyvin. Se antoi hyvän hengähdystauon. Nyt voimme katsella kaikessa rauhassa, miten meidän kannattaa mennä tästä eteenpäin. Tilanne on nyt kokonaan toinen kuin vuosina 2007–2008, jolloin meidän piti rakentaa vuokratilojen puutteessa oma toimitalo. Jos meille nyt tulee tarvetta sijoittua esimerkiksi Helsinki–Vantaan lentoaseman lähettyville, tilan hankinta on huomattavasti helpompaa. ”
Tommi Mäkinen Racing tuskin tarvitsee uusia tiloja siksi, että maailmalla riittää edelleen kunnossapitoa kaipaavaa Subaru-kalustoa. Ei se tarvitse lisätilaa myöskään siksi, että yhtiö markkinoi ja toteuttaa erilaisia moottoriurheiluhenkisiä tapahtumia Tommi Mäkinen Eventsin nimissä.
Mäkisen maa- ja metsätalouspuolen laitteetkin mahtuvat nykyisiin huoltohalleihin huolimatta siitä, että toiminta on suomalaisittain suurta: omaa metsää löytyy yli sata hehtaaria ja siemenviljapeltoa serkkupoika Tuomas Mäkisen tilukset mukaan luettuina – ”teemme Tuomaksen kanssa yhteistyötä työkoneiden puolella” – osapuilleen 250 hehtaaria.
Mutta lisätilaa tarvitaan varmasti, jos Mäkisen suhde Toyotaan ja varsinkin sen tulevaan MM-ralliprojektiin tiivistyy. Vuonna 1999 rallin mestaruussarjasta vetäytynyt Toyota palaa Yaris-malliin pohjautuvalla kalustolla mestaruusjahtiin vuonna 2017.