Kyse on käsikirjoituksessa ja painetussa nuottimateriaalissa olevista epätarkkuuksista. Oikaisut perustuvat Naiton näkemykseen käsikirjoituksen tulkinnasta ja painetun nuotin ristiriidoista, joita hän on oikonut ja perustellut. Esitys tapahtuu perinteisistä nuoteista, joihin on tehty näitä oikaisuja, Joensuun Musiikkijuhlien toiminnanjohtaja Susanna Ertolahti kertoo.
Moni varmasti miettii nyt, miten radikaaleja muutoksia kansallisteokseen on tehty? Ei hätää, sillä muutosta tuskin huomaa itse konsertissa.
– Yleisö luultavimmin ei huomaa eroa, kun soitto perustuu ihan tuttuihin stemmoihin, kyse on enemmän pienistä yksityiskohdista paksussa orkesterikudoksessa, Ertolahti selventää.
Nähtäväksi jää, miten suurta kiinnostusta hieman muokattu versio mestariteoksesta saa maailmalla.
Torstain konsertissa Naitoun johtamana esiintyvät Joensuun ja Kuopion kaupunginorkesterit yhdessä ja konsertin solistina on kansainvälistä mainetta niittänyt viulisti Sergey Malov.