Helsinki Cine Aasia päättyi eilen,

Helsinki Cine Aasia päättyi eilen, ja vielä olisi vähän sanottavaa ohjelmistosta. Ei mitään negatiivista tällä kertaa, päinvastoin: tuntuu, että koin jonkinlaisen uuden heräämisen aasialaiseen elokuvaan lauantaina ja sunnuntaina. Jäljellä omassa festarisuunnitelmassani olivat And the Mud Ship Sails Away sekä What They Don’t Talk About When They Talk About Love.

Hirobumi ja Yuji Watanaben elokuva And the Mud Ship Sails Away oli jo ennakkoon tainnut saada osakseen jonkinlaista hypeä, mikä tietysti nosti omiakin odotuksiani. Synopsista lukuunottamatta sekä ohjaaja-tuottajaveljekset että itse elokuva olivat minulle ennestään tuntemattomia, joten melko avoimin mielin lähdettiin taas liikkeelle. Itse elokuva käsittelee peräkylässä asuvaa Takashia, joka vaikuttaa olevan melkoinen luuserin arkkityyppi: työtä välttelevä mies kuluttaa aikansa milloin missäkin hengailemalla ja keksimällä tekosyitä sille, miksi työnteko ylipäätään on yliarvostettua. Elämä saa uudenlaisen käänteen, kun Takashin pari vuotta sitten kuolleen isän lehtolapsi saapuu paikkakunnalle.

Vaikka elokuvan konteksti ja sisältö ovat oikeastaan täysin erilaisia, se muistuttaa jotenkin Noah Baumbachin elokuvaa Frances Ha. Ehkä samankaltaisuus syntyy elokuvan tunnelmasta, jossa merkittäviä tekijöitä ovat mustavalkoisuus ja kevyet tapahtumasarjat suuntansa hukanneen Takashin elämässä. Koomiset tapahtumat seuraavat toisiaan, eikä Takashi tunnu tietävän miten päin olla, vaikka hän tiedostaakin olevansa niin sanotusti luuseri. Asiaankuuluvasti Takashi kuitenkin kieltää kaiken. Takashin, siskopuolen ja ystävän muodostama kolmikko kiertelee ympäri kylää ja kiistelee Takashin elämänvalinnoista.

Kaiken kaikkiaan varsin kevyt ja koominen elokuva saa erikoisen käänteen kolmannessa näytöksessään, joka vetää happoilun aivan uudelle tasolle. Viimeistä osaa on vaikea selittää, eikä sitä välttämättä tarvitsekaan: Watanaben veljesten mukaan kun kolmannessa osassa ei yksinkertaisesti olekaan järkeä, eikä se tarvitse selitystä. Lyhyesti sanottuna voidaan kuitenkin todeta, että kyseessä on ironinen elementti, sillä kun Takashin kaltainen luuserihahmo nähdään jumalana, on elokuvan komiikka parhaimmillaan. Jätän tässä vaiheessa tarpeettoman selittelyn väliin, vaan jokainen voi itse vetää omat johtopäätöksensä tästä. Hauskaa tuntui kuitenkin olevan itse kullakin, vaikka yleinen mitä helvettiä -ilmapiiri pääsikin valtaamaan salin.

Oma viikonloppuni sen sijaan päättyi sunnuntaina mainioon What They Don’t Talk About When They Talk About Loveen. Mouly Suryan elokuva käsittelee näkövammaisille tarkoitetun indonesialaisen sisäoppilaitoksen elämää, jossa teini-ikäiset opiskelijat kamppailevat jatkuvien rakkaushuolien kanssa. Paperilla kyseinen myyntipuhe ei varmasti vakuuttaisi, mutta idea onkin siinä, että Suryan elokuva on niin paljon muutakin. Hienovaraista ja vähäeleistä tarinaa tukee kaunis musiikki, joka ikään kuin täydentää herttaisen tarinan teini-ikäisten ihmissuhteista ja niiden monimuotoisuudesta. Kehollisuus ja rajoitteet, tai ehkäpä niiden puute, tuntuvat määrittelevän teosta, jossa aikuisuuden kynnyksellä eläminen esitetään herkällä ja aistikkaalla tavalla. Vaikka rakkauden käsittely tuntuukin hallitsevan elokuvan kerrontaa, se ei kuitenkaan ole pliisu: tapahtumat etenevät omalla, verkkaisella tahdillaan, kuitenkaan kyllästyttämättä katsojaa.

Elokuvaa tuntuu myös määrittelevän tietynlainen yhteyden kuvaus. Yhteys muihin koulun oppilaisiin, yhteys poikaystäviin, yhteys ulkomaailmaan. Vaikka hahmojen näkökyky ei olekaan käytettävissä, välittyy läpi elokuvan sähköinen kontakti hahmojen välillä. Tämä piirre vaikuttaa kohottavan Suryan elokuvan muiden yläpuolelle. Se on herkkä, hauska ja lohdullinen. Se ei välitä fyysisistä rajoista, vaan keskittyy pikemminkin olennaiseen, eli siihen, miten ihmiset ovat taipuvaisia kommunikaatioon esteistä huolimatta. Elokuva esittää tämän teeman erinomaisen hienovaraisesti.

Vaikka tämän kevään Helsinki Cine Aasia menikin hieman väsyneissä merkeissä, oli viikonloppu jälleen kerran antoisa. The Tale of Iyan aiheuttamasta uupumuksesta huolimatta noustiin taas ylös, ja se kannatti: erityisesti What They Don’t Talk About When They Talk About Love kruunasi elokuvantäyteisen loppuviikon. Näissä merkeissä Pankromaattiset jää myös lyhyelle tauolle: palaillaan blogihommiin taas parin viikon kuluttua Japanin matkani jälkeen. Ehkä reissusta tarttuu mukaan myös kiinnostavia juttuaiheita, nyt kun aasialaista elokuvaa on muutenkin tullut fiilisteltyä.

結果 (日本語) 1:

ヘルシンキ シネ アジア昨日、終了し、まだソフトウェアについて言うべき少しを持っていると思います。何もしない負の今回は、それどころか、私は土曜日と日曜日のアジア映画の新しい目覚めのいくつかの並べ替えを経験したこと感じ。予想午前あなたの祭に残っていると、泥船帆離れてと何彼ら don't についてとき彼らの話愛を語る...

いくつかの種類が既に博文と祐司 Watanaben 映画と、船の帆離れての泥事前の誇大広告が表示されます、もちろん自分の期待をもたらした。私に精通していた監督-tuottajaveljekset だけでなく、映画自体を除いて Synopsista ので、移動中にはかなりオープン心 beeing 再び。映画自体は村の起源を扱って居住者 Takashialuuserin 原型と思われる: どのあいまいな hengailemalla となぜ発明言い訳で、仕事は過大評価されて彼の時間を過ごす男の仕事。生活が、映画のコンテンツ、位置数年前、故人の父、l. 子鷹身が到着したときに新たな工夫を取得しますコンテキストと

.、実際に完全に異なっています。どういうわけかノア Baumbachin フィルム フランシス Ha を思い出させます。多分類似性が重要な要因はもちろん、イベント hukanneen と軽いキット Manicheism するように努める鷹身生活映画の雰囲気から発生します。滑稽なイベント、お互いに従うし、方法を知っていると思われる"隆が彼は tiedostaakin 彼自身、いわば敗者。ただし、隆ポイントはすべて拒否します。鷹身、姉妹、友人

すべての周りの村と扇動鷹身人生の選択肢の蛇行のトリオを結成、かなり光とコミカルなフィルムを全く新しいレベルに、happoilun を引き出し、3 番目の näytöksessään で特別なひねりを取得します。最後の部分は、説明するは難しいし、必ずしもする必要はありません。単にない感覚をまた説明するそれを持っているときに Watanaben 兄弟の 3 番目の部分によると。一言で言えば、することができますという、しかし、これが皮肉な要素、鷹身のような敗者の文字は、神と見られているがその最高の状態で映画喜劇であるため。不要な従事するこの段階でそれを残しておきますしかし、誰もがこのことについて彼ら自身の結論を描くことができます。楽しく、ただし、あるように見えた、それぞれの地獄で何の一般的な雰囲気... 私のため私の週の終わりを征服することができた

、その一方で、日曜日に終了しました、顕著な何彼ら don't 話についてときに彼らは、トーク アバウトとノッチ。ムリー Suryan ムービーお得な情報、視覚障害者のインドネシア語で搭乗学校生活10 代の若者、愛についての懸念を継続と苦労している学生。紙の上、売り上げ高はピッチを説得していないが確かに、アイデアが映画はこれよりもはるかだけ Suryan。微妙と美しい音楽フォークとキャンバー物語支援の交配を 10 代の関係とその多様性の素敵な物語を補完するものとして。Kehollisuus、および制約または多分その不足見えるセット生活が敏感で、シンプルな内装、大人のしきい値。にもかかわらず読書を愛する映画ナレーションを支配するように思えます、しかし、それはないなよなよした： イベントは、自分のペースで動いている、建物、身に着けている聴衆。

なしシンプソンズないゆったり映画もと思われる特定の種類の接続の説明を定義します。他の学校の学生との接続を少年の友人に連絡、外の世界との接触。文字ビジョンが利用可能ではないが、映画全体の文字の間の電気接触によって仲介される.この特性は Suryan 高揚映画の中で他の上に表示されます。それは敏感な面白いと励みです。物理的な境界を気にしませんが、すなわち、必需品に焦点を当てではなくどのように人々 の障害にもかかわらず通信する傾向が。映画は非常に微妙にこのテーマを提案します。

がこの春も過ぎ、少し väsyneissä シネ アジア ヘルシンキ、もう一度やりがいのある週末だった。比較して Iyan の物語によって引き起こされる疲労にもかかわらず、アップがあった、それはそれの価値があった。特に、何彼ら don't についてとき彼らの話愛を語るオフを突破した、elokuvantäyteisen によって、週の残りの部分。これらのマークはまた、Pankromaattiset に短い休憩を残す： 数週間日本に私の旅行の後で再び palaillaan blogihommiin。たぶん、話に興味のあるトピックによると旅行をつかみ、今また時アジア映画となっています fiilisteltyä。